Poikkesin tänään kouluun tullessani vanhempieni luona Nippeä moikkaamassa mutta enpä raaskinut sitä herättää... Kovalla ryminällä menin sisään, toinen koira (Fido, mielenvikainen aivokääpiövillakoira, maailman ihanin sellainen) mukanani, joka piti mieletöntä meteliä haukunnan ja murinan muodossa mutta Nippe vain nukkui syvää untaan. Minäkin ihan sen korvan juuressa kävin juttelemassa mutta ei tullut minkäänlaista vastareaktiota vanhukselta. Sen verran kyljet kuitenkin kohoilivat, että saatoin todeta sen olevan elävien kirjoissa.

Mutta sitähän se koiravanhuksen elämä pääosin on: nukkumista, nukkumista ja vielä kerran nukkumista. Välillä vähän syödään, kunhan ruoan sekaan ei ole piilotettu antibioottia tai muuta epämääräistä. On se kyllä ihmeellistä, että vaikka aistit olisivat menneet kuinka heikoiksi niin lääke kyllä vainutaan kilometrin päähän, kieltoja ei kuulla mutta jääkaapin oven avaamisesta seuraa välitön väliaikainen kuulon palautuminen. Kuka on sanonutkaan, ettei eläin osaa teeskennellä?