Keskiviikkona oli taas havaittavissa iän tuomia muutoksia Nipen sielunelämässä. Kävin moikkaamassa sitä illalla koulun jälkeen ja kun se havaitsi minut, ei se reagoinut ollenkaan niin kuin yleensä. Ei kuulunut haukahtelua eikä näkynyt hännän heilutusta. Se käyttäytyi aivan, kuin en olisi poissa ollutkaan. Kun aikaa oli kulunut ehkä puolisen tuntia se vanha ja dementoitunut koiruus huomasi minut uudestaan ja sitten alkoikin se tervetulleeksi toivottaminen eli hieman riehumista, haukkumista ja hyppimistä (sen verran, mitä vanhan tasapaino antoi myöten...). Parempi siis myöhään, kuin ei milloinkaan. Näinhän se menee.